Muuta mielenkiintoista

Terveiset täältä Maskun neurologisesta kuntoutuskeskuksesta.

Uusi tärkeä asia Kelan vaikeavammaisten kuntoutussuunnitelmasta

Kuluvan vuoden alusta Kelan vaikeavammaisten laitoskuntoutus jakaantui yleiseen ja erikoistuneisiin palvelulinjoihin. Kahdeksan kuntoutuskeskusta teki Kelan kanssa sopimuksen neurologisen linjan mukaisesta laitoskuntoutuksesta. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus on näistä ainoa Varsinais-Suomessa toimiva. Jotta kuntoutuja ohjautuisi varmuudella neurologisen linjan kuntoutukseen, kuntoutussuunnitelmassa tulisi olla maininta: ”suositellaan vaikeavammaisten neurologisen linjan mukaista laitoskuntoutusta”. Tästä on hyvä muistuttaa kuntoutukseen suosituksen tekevää lääkäriä.

Kuntoutuskurssit  MS-tautia sairastaville

Kelan kustantamat kurssimme ovat 17 vuorokauden mittaisia. Suurimpaan osaan kursseista sisältyy 2 vuorokauden jakso omaiselle. Kuntoutuskursseille voivat hakea alle 65-vuotiaat, jotka eivät saa Kelasta korotettua tai ylintä vammais- tai hoitotukea.. 
”Kurssi Maskussa oli kuin yliopisto omaan sairauteen” , kuten eräs kuntoutujamme mainitsi kurssinsa päätteeksi. ”Ammattiosaajat vastaavat kysymyksiin ja ovat kuntoutumisen tukena sairauden erityispiirteet huomioiden ja  kursseilla on mahdollisuus jakaa kokemuksia toisten samaa sairautta sairastavien kanssa.

Kurssiin sisältyy aina
•    yksilölliset tapaamiset lääkärin, kuntoutussosiaalityöntekijän, erikoissairaanhoitajan ja fysioterapeutin kanssa
•    tarpeen mukaan esim. uroterapeutin, puheterapeutin, neuropsykologin ja toimintaterapeutin yksilölliset tapaamiset
•    lääkärin, uroterapeutin, ravitsemusterapeutin, erikoissairaanhoitajan ja toimintaterapeutin luentokeskustelut sekä psykologin ja sosiaalityöntekijän pienryhmäkeskustelut
•    ryhmämuotoista liikuntaa, allasvoimistelua, palloilua, kuntosaliharjoittelua ja rentoutusta
•    monipuolista vapaa-ajan toimintaa ja mahdollisuus kädentaitojen ohjaukseen joko ryhmässä tai yksilöllisesti.

Kesän  MS-kursseillamme on vielä tilaa!  Näihin  voi hakeutuva  asuinpaikasta riippumatta

Vastasairastuneet  (noin 3-4  vuotta sairastumisesta) 
20.7.-5.8. ; omaisten jakso 24.7.-26.7.
31.8.-16.9.; omaisten jakso 4.9.-6.9.

Pidempään sairastaneet (yli  4 vuotta sairastumisesta)
29.6.-15.7.; omaisten jakso 3.7.-5.7.
10.8.-6.8.; omaisten jakso 14.8.-16.8.

Vapaita paikkoja harvinaisten neurologisten sairauksien kursseilla

Kela teki kanssamme sopimuksen kahdesta harvinaisten neurologisten sairauksien lisäkurssista kuluvalle vuodelle.  Kursseilla on vielä tilaa.

Seuraavien kurssien ajankohdat ovat 1.6. -17.6.2011 ja 17.8. -2.9.2011. Näille kursseille etsimme erityisesti ataksiaa, CADASILIA,  mitokondriaalisia enkefalomyopatioita ja syringomyeliaa sairastavia. Kursseille ovat tervetulleita myös muut, joilla on harvinainen neurologinen sairaus. Lisäksi toteutamme vuosittain kurssit MG, AVH ja Parkinson kuntoutujille.

Miten hakea  Kelan kurssille? Tarvitaan lääkärin suositus esimerkiksi B-lausuntolomakkeella.  Lisäksi hakijan pitää täyttää Kelan kuntoutushakemus (KU102 lomake löytyy netistä) ja toimittaa se Maskun neurologiseen kuntoutuskeskukseen lääkärinlausunnon kanssa.  Kuntoutuja voi tarvittaessa kysyä neuvoa kuntoutuskeskuksemme kuntoutussihteeriltä.

Internetsivuiltamme  www.kuntoutuskeskus.fi  löydät lisää tietoa tarjoamistamme kuntoutuspalveluista.

Joulu  2011

Muutamasta aiemmasta vuodesta poiketen, olemme suunnitelleet toimivamme myös tulevan joulun aikaan. Jos sinua kiinnostaa kuntoutusjakso tänä aikana tai olisit kiinnostunut tulemaan kuntoutuskeskukseen omakustanteisesti, ota yhteyttä!

Kuntoutusasioissa neuvovat ja auttavat:
Seija Koski (yksilöllinen kuntoutus), puh. (02) 439 2214, seija.koski@ms-liitto.fi 
Päivi Loukkaanhuhta (kurssit), puh. (02) 439 2327, paivi.loukkanhuhta@ms-liitto.fi

Yhteistyöterveisin,
Päivi Hämäläinen
Kuntoutuskeskuksen johtaja