Puheenjohtajalta terveisiä!
TIEDOTE 3/10
Taisin viime vuonna syksyntiedotteen aloittaa sanoilla: Vielä on kesää jäljellä!
Toivottavasti pitkä helle jätti voimia niin, että jaksaa ottaa osaa syksyn mukanaan tuomiin yhdistysrientoihin.
Itse olen nauttinut auringon tuomasta lämmöstä ja valosta, pimeä ja kylmä on tulossa.
Keväinen surullisen kuuluisa tuhkapilvi ”tuhkasi” alleen myös Riihimäen Hyvän Olon Illan huhtikuussa, mutta ensi keväänä yritetään uudestaan.
Toukokuussa vietimme toista maailman MS-päivää jakamalla tietolehtisiä, ilmapalloja ja ”myeliinilakuja” Lämpimät kiitokset kaikille päivään osallistuneille! Kesän aloitimme geo-kätkennän saloihin tutustumalla. Kesäkuussa vierailimme Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa, joka on tuhopolton jälkeen uudistettu vanhaa kunnioittaen todella upeaksi kokonaisuudeksi. Elokuun alussa teimme perinteikkään sisävesiristeilyn Vanajavedellä helteisessä illassa.
Syyskauden aloittaa MS-liiton uusi työllisyysneuvoja Marju Toivonen. Hän tulee kuulemaan, mitkä ovat niitä työn ja arjen yhteensovittamisen haasteita, joihin törmää, kun elää MS-sairauden kanssa. Tämä tilaisuus on etenkin tarkoitettu vielä työelämässä oleville tai juuri töistä pois jääneille syystä tai toisesta.
Vesijumppa ja kuntosaliryhmät niin Riihimäellä kuin Hämeenlinnassa alkaa, joten ei muuta kuin reippailemaan! Myös kerhojen ohjelmaan kannattaa tutustua!
Tulevasta ohjelmasta ennakkotietona hiukan vihjaan että, vaikka pimeä ja kylmä tulee, niin yhtä varmasti tulee Hyvän Olon Päivä marraskuussa!
Oikein pirteää ja mukavaa syksyä teille kaikille, nähdään!
Pia-Nina Vekka
Tiedote 2/10
Oikein ihanaa kevään aikaa kaikille!
Tässä jäsentiedotteessa on kaikki kevään ja kesän aikana tapahtuva toiminta, joten toivottavasti monelle löytyy mielekästä touhua!
Maailman MS-päivää vietetään nyt toistamiseen. Tapahtuma on siis maailmanlaajuinen, vuonna 2009 sitä vietettiin 67 maassa samana päivänä. Tänä vuonna yhdistyksemme on esillä Hämeenlinnan Reskalla sekä Riihimäellä. Voit osallistua tietolehtisien jakoon vaikka muutaman minuutin ajan. Apua tarvitaan aina! Lisätietoja saat Paula Heliniltä tai minulta. Viimevuotinen tapahtuma oli tosi mukava ja saimme MS-tietoa jaettua monille!
Toinen kesänmerkki on yhdistyksen kesämatka. Tänä vuonna lähdemme tutustumaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Kirkko tuhoutui tuhopoltossa 1997 ja viime elokuussa vihittiin uudelleen käyttöön. Kirkon sisämaalaukset ovat tehneet tunnetut taiteilijat Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen.
Retkeen sisältyy lounas paikallisessa lounasravintola Patruunassa. Lounaan jälkeen tutustumme Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen taloon, josta voi ostaa mukavia tuliaisia.
Päivä päättyy Hämeenlinnaan n.klo 18 ja sen jälkeen ajamme Riihimäelle.
Nähdään!
Aurinkoisia päiviä toivottelee
Pia-Nina Vekka
Tiedote 1/10
Hyvää uuden vuosikymmenen alkua! Ulkona kirpeän pakkasen paukkuessa elämme kevään tunnelmissa tässä tiedotteessa.
MS-liitto on uudistanut logonsa, jatkossa yhdistyksemme lehti-ilmoituksessa käytämme tätä samaa logoa. Se kuvastaa hermosolua tyyliteltynä, sen on suunnitellut MS-liiton tiedotuspäällikkö Minna Heikkilä.
Osa kokeili Treger-terapiaa marraskuussa, vastaanotto oli niin innostusta, että järjestämme toisen mahdollisuuden päästä kokeilemaan tätä terapiaa, jossa ei tehdä mitään, mutta kummallisesti se rentouttaa ja aktivoi lihaksia! Terapiasta löytyy lisätietoja osoitteessa:www.kehonhelmi.fi
Suosittelen lämpimästi!
Uutisia, jotka koskettavat meitä montaa: matkojenvälitys alkanee Hämeenlinnan seudulla maaliskuun alussa, käytännössä ja lyhyesti tämä tarkoittaa sitä, että vastaisuudessa X-card taksikortin omaavat henkilöt tilaavat taksin Aluetaksista tietystä numerosta. Jos asiakas yhdistää itse matkansa jonkun toisen kanssa, jolla on x-card, omavastuuta matkasta ei silloin mene. Asia on vielä kuntien lautakunnissa, mutta tuo malli näyttää mielestäni toteuttamiskelpoiselta. Taksikorttiasiakkaille tulee postia kotiin lähiaikoina, jossa on tarkempia ohjeita.
Wetterhoffin rakennukseen on muuttanut kaupungin virastoja, mm palvelutuotannon hallinto, sosiaalipalvelut ja rakennusvirasto. Kastellin talossa Raatihuoneenkadulla säilyy vammaispalvelut.
Nähdään kuukausitapaamissa lukuisin joukoin!
Kevättä odotellessa Pia-Nina Vekka
Tiedote 4/09
Tervehdys kaikki! Oikein mukavan pirteätä syksyä ja joulun odotusta.
Tulin valituksi syyskokouksessa puheenjohtajaksi. Kiitos luottamuksesta. Uusia henkilöitä hallituksessa ovat Anssi Kemppi ja Hannele Kivisoja, muuten tuttu porukka jatkaa, toivotetaan uudet tervetulleeksi ja "vanhoille" tarmoa toimeen.
Yhdistyksen mahtavaa Hyvän Olon Päivää vietetään tänä vuonna poikkeuksellisesti eri paikassa kuin ennen. Itse odotan päivää kovasti, luvassa on jyreätä tietoa niin MS-sairauden hoidosta kuin rentoutuksesta. Päivän päättää musiikkiterapia, joka ei ole kenties niin tuttu terapiamuoto meille.
Syksy on alkanut kovin vauhdikkaasti kuntamuutoksen ottaessa tuskaisia askeleita talouden lukujen ollessa kovin synkkiä.
Monia puhuttavia seikkoja ovat olleet henkilökohtaisen avun ja kuljetuspalvelujen saaminen. Onhan vammaispalvelulaki-uudistus tullut voimaan lokakuun alusta. Tätä kirjoittaessani on vielä muutama päivä aikaa vammaisfoorumiin, joka tulee käsittelemään juuri näitä asioita.
Nähdään ja hymyillään, kun tavataan sekä tykätään toisistamme!
Pia-Nina Vekka
TIEDOTE 3/2009
Alkusyksyinen tervehdys!
Vielä on kesää jäljellä... Mutta varma syksynmerkki on yhdistyksen jäsentiedote, jossa kerrotaan toiminnan alkamisesta.
Viime kevään Eurooppa-vaalikeräys meni jälleen mukavasti. Saimme vaalikerääjiä hienosti, vaikkakin kesälomakausi oli alkanut jo.
Suuret Kiitokset kaikille!
Toivottavasti kauniin kesän jälkeen moni löytäisi jotain mielenkiintoista yhdistyksen tarjonnasta. Aktiivista ja kuulasta syksyä kaikille!
Nähdään!
T: Pia-Nina Vekka
TIEDOTE 1/2009
Oikein mukavaa 2009 vuoden alkua kaikille! Toivottavasti joulu ja uusi vuosi sujui kaikilla rauhaisasti. Minulla ja perheellemme lepo tuli tarpeeseen. Loman jälkeen jaksaa jälleen touhuta!
Vuosi 2008 oli MS-liitossa jäsenhankinnan teemavuosi: yhdistysten kesken kilpailtiin tavoitteena kasvattaa jäsenmäärää valtakunnallisesti sekä myös paikallisesti. Yhdistyksemme on pärjännyt tässä kilpailussa aika hienosti. Kilpailun tulokset julkaistaan ensi viikolla, joten jännitettävää riittää.
Etukäteen iso kiitos kaikille uusia jäseniä hankkineille ja tervetuloa joukkoon uudet jäsenet!
Tässä tiedotteessa on jälleen paljon tietoa yhdistyksemme toiminasta huhtikuulle asti. Mukaan kannattaa tulla vaikka Toimiva Koti - retkelle tai kuuntelemaan Riihimäelle ajankohtaista tietoa asiantuntijoilta Hyvän Olon Iltaan MS-paneeliin.
Tässä hiukan esitietoja retkikohteesta:
Toimiva koti on keskus, joka esittelee erityisesti ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden asumista helpottavia ratkaisuja. Esteettömän asumisen ideat ovat kuitenkin hyödyllisiä kaikille, joita kiinnostaa kodin toimivuus.
Toimivan kodin uuden näyttelyn teemana on " Esteetön asuminen ja teknologia". Näyttelyssä kävijät voivat kokeilla itse miten erilaiset keittiöratkaisut, apuvälineet ja kylpyhuonevarusteet voivat helpottaa elämää. Lisätietoja osoitteesta: www.toimivakoti.fi
Terveisin Pia-Nina Vekka
Tiedote 4/2008
Syksyinen tervehdys Sairiosta!
Syksy on toisiaan tullut ja yhdistyksemme toiminta on tällä hetkellä monipuolisimmillaan. Tämä tiedote sisältää monta mukavaa tapahtumaa, joihin ilmoittautumispäivä on tulevana isänpäivänä. Onnea kaikille isille!
Olette varmaan lukeneet Avain-lehdestä Maskun Neurologisen Kuntoutuskeskuksen YT-neuvotteluista, jotka olivat seurauksena kuntoutuspäätösten rajusta vähentymisestä Maskussa. Nyt Maskussa toivotaankin kielteisten kuntoutuspäätöksen saaneiden yhteydenottoa, jotta saataisiin tietoa siitä kuinka paljon hylättyjä kuntoutuspäätöksiä Kelalta tulee. Tällöin saadaan tarkempaa tietoa Kelan käytäntöjen muuttumisesta.
Ajantasainen kuntoutussuunnitelma tulee liittää kuntoutushakemukseen, sen saa omalta lääkäriltä, ei kuitenkaan yksityispuolelta.
–-----o--------
Lopuksi: haluan kiittää kaikkia vaalikeräyksiin osallistujia.
Kiitos, työnne oli ensiarvoisen tärkeää! KIITOS,
Terveisin, Pia-Nina Vekka
TIEDOTE 3/2008
Hei!
Toivottavasti kesä meni teillä kaikilla tätä lukevilla mukavasti huolimatta säistä, jotka eivät ehkä kaikkia miellyttänyt... Henkilökohtaisista syistä joudun jättämään tämän puheenjohtajan pestini, jota olen vasta vuoden verran harjoitellut, joksikin aikaa. Onneksi meidän hallituksen toinen (toimeen tottunut) varapuheenjohtaja Pia-Nina Vekka astuu remmiin ja toimintasuunnitelmaa katsoessani voin sanoa, että mukavaa on luvassa!
Iloista syksyä toivottaen Kirsi Toivola
Tervehdys kaikki!
Elämä ei aina (jos koskaan) mene niin kuin olemme suunnitellet ja täytyy olla valmis ottamaan vastaan odottamattomia tilanteita. Kirsillä tuli eteen valintatilanne ja olemme hallituksessa vahvasti sitä mieltä, että kannatamme työssä käyntiä ja oman elämän hoitamista. Yhdistystä ehtii harrastamaan myöhemminkin. Ja Kirsi tulee vielä takaisin!
Kuntavaalit lähestyvät lokakuussa, tarvitsemme vapaaehtoisia vaalikerääjiä Hauholle, Hattulaan, Janakkalaan, Riihimäelle ja Hämeenlinnaan. Soittele!
Hauho: Iiris Salovaara, 040 768 6683
Hattula: Leo Roivainen, 045 673 6939
Janakkala: Paula Helin, 040 515 9608
Riihimäki: Seija Kukkonen, 040 550 9454
Hämeenlinna: Pia-Nina Vekka, 040 9000 155
Tulevaa syksyn ohjelmaa sisäsivulla,
Nähdään sankoin joukoin,
toivoo:Pia-Nina Vekka
Tiedote 2/2008
Keväinen tervehdys!
Kiitos kevätkokoukseen osallistuneille, jossa viime vuoden tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastajien lausunnon lisäksi valittiin 6 henkilöä edustamaan yhdistystämme MS-liiton liittokokoukseen 9.6.08.
Tänä kesänä yhdistyksemme ei tee suurta ulkomaan matkaa, vaan keskittyy pieniin päivän reissuihin kotimaassamme. Ensimmäisenä kannattaa ilmoittautua maanantaina 14.4 HOI:hin Riihimäelle, jossa aiheena on MS-taudissa usein esiintyvät urologiset ongelmat. Vapun jälkeen tiistaina 6.5 voi sitten matkustaa tapaamaan Forssan kerholaisia ja kuunnella neurologi Harri Seliniä. Toukokuun lopulla 24.5. suunnataan sitten Lahteen KESÄMÄSÄ tapahtumaan. Elokuussa sitten matkaamme jäseniemme toiveesta Hyrsylänmutkaan tutustumaan Aira Samulinin kotiin ja Hyrsy-kissaan. Tämän kesäretken päiväksi on suunniteltu 23.8.
Oletteko muuten huomanneet, että tänä vuonna on käynnissä jäsentalkoot MS-liiton vuoden 2008 Aktiivisen kansalaisuuden –teemavuoden puitteissa. Tavoitteena on kerätä 2008 uutta jäsentä (www.ms.liitto.fi/liity) Ahkerimmille kerääjille on palkintoja luvassa !! Eikä eniten kerännyttä yhdistystäkään unohdeta…
MS-liitolta on ilmestynyt uusia oppaita sekä puheoireista (”Puheeni on erilaista kuin ennen”) että ravinnosta (”MS ja ravinto – ohjeita terveellisempään elämään”). Yhdistyksen jäsenenä näistä oppaista saa 50%:n alennuksen 20.6.2008 asti. Tilaukset voi tehdä www.ms-liitto./julkaisut.
Tässä selvitellessäni oman työmääräni suhdetta jaksamiseeni ja työmäärän vähentämisen taloudellisia vaikutuksia olen huomannut, että tieto omista oikeuksista ja tuista on keskeistä joustavan työajan järjestelyissä. Mikäli samat asiat askarruttavat Sinua, varmista asiat mahdollisimman monesta paikasta. Totesin sen tarpeelliseksi, sillä sen verran väärää tai riittämätöntä tietoa olen matkan varrella saanut. MS-liiton työtä koskeva esite on uudistunut ja sitä saa tilata osoitteesta satu.lahti@ms-liitto.fi. Lisäksi yhdenvertaisuuteen ja ms:ää sairastavien oikeuksiin liittyvää tietoa voi käydä lukemassa seuraavilta sivuilta www.ms-liitto.fi/hyvatkaytannot. Sosiaali- ja terveysministeriöltä on ilmestynyt opas ”Pitkittyvä sairausloma ja työhön paluu. Opas työntekijälle”. Vaihtoehtojen selvittäminen kannattaa, vaikka monesti olen toivonut, että joku tekisi sen puolestani perin pohjin. Voimia kaikille asioidensa selvittelijöille!
Tapaamisiin Riihimäen hyvän olon illassa, jonka järjestämisestä kiitokset Pia-Ninalle ja muille hallituksen jäsenille!
Terveisin Toivolan Kirsi
Tiedote 1/2008
Hyvää alkanutta vuotta 2008 teille jokaiselle!
Hyvän olon päivä Hämeenlinnan Wetterhoffilla meni nimensä veroisesti. Yleensä olen nauttinut päivästä ”inkognito” eli rivijäsenenä jonkun ystävän seurassa, mutta tällä kertaa minulla olikin erilainen rooli – olin juuri olleessa syyskokouksessa lupautunut puheenjohtajan hommaan! Huolimatta tästä vähän paineita aiheuttaneesta uudesta roolista päivä oli mukava.
Puheenjohtajan tehtävään lupautuminen jännittää edelleen eli jaksanko/ osaanko, mutta onneksi meillä on (minua lukuun ottamatta) yhdistyksen hallituksessa kokenut ja mukavantuntuinen porukka J. Muiden yhdistyskonkareiden lisäksi, onneksi myös Pia-Nina on nykyisessä hallituksessa – hänhän veti yhdistystä niin kauan ja hyvin näin rivijäsenen silmin katsottuna.
Lopuksi lainaus ihmisoikeusjuristi Jukka Kumpulaiselta: ”Suomalaiset ovat huonoja taistelemaan asioidensa puolesta. Liian helposti luotetaan siihen, että se, minkä yhteiskunta antaa, on tarpeeksi ja oikein.” Pidetään siis yhdessä puolemme!! Ja toivottavasti näemme kuukausitapaamisissa!
Tammikuisin terveisin Kirsi Toivola